Punajuurista valmistat edullisesti herkullista ja värikästä kasvisruokaa. Linssi-punajuurilaatikko on helppo ja koko perheelle maistuva arkiruoka, jonka raaka-ainetta on hyvin saatavilla näin keväällä.
Linssi-punajuurikastike (4-6 annosta)
600-700 g punajuuria
2 dl vihreitä tai punaisia linssejä + kasvislientä
4 rkl oliiviöljyä
0,5 tl muskottipähkinää
1 rkl kuivattua timjamia
suolaa, mustapippuria
2 dl kaurakermaa
1.Huuhtele linssit ja keitä ne pehmeiksi kasvisliemessä.
2. Kuori punajuuret ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Sekoita punajuuriraasteen joukkoon oliiviöljy, keitetyt linssit, muskottipähkinä ja timjami. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
3. Levitä seos uunivuokaan ja kaada kaurakerma vuoan pinnalle. Peitä foliolla.
4. Paista vuokaa foliolla peitettynä 200 asteessa kunnes punajuuri on pehmennyt. Paistoaika noin 30-45 min
Linssi-punajuurilaatikon voi tarjoilla esimerkiksi salaatin ja itujen kera. Tiesithän, että ituja voi kasvattaa myös itse.
Alkuperäinen ohje Chocochili