fbpx

Värikäs ja helposti koottava salaatti pitää nälkää eikä aiheuta väsähtänyttä oloa. Ravitseva salaatti on helppo tehdä ja sen voi tehdä illalla jääkaappiin valmiiksi ja napata kätevästi mukaan töihin tai kouluun. Raikas mango tuo salaattiin ihanaa makeutta ja itse tehty salaatinkastike tuo lautaselle hyviä rasvoja. Kokeile ja heittäydy  luovaksi – salaattiin voit lisätä lähes mitä tahansa mitä löydät jääkapistasi!

 

 

Tarvitset:
1 dl kvinoaa
1 dl linssejä
1 punasipuli
1 mango
½ kurkkua
1 avocado
2 isoa tomaattia tai minitomaatteja
½ punttia persiljaa

Salaatinkastike: 
3 tl kylmäpuristettua oliiviöljyä
3 tl vettä
3 tl tahinia
(1 valkosipulinkynsi)
2-3 tl sitruunanmehua
2-3 tl omenaviinietikkaa tai riisiviinietikkaa
1 tl hunajaa tai agave siirappia
suolaa ja pippuria

 

 

Ohje:
Keitä ja jäähdytä kvinoa ja linssit. Voit myös käyttää valmiita linssejä.
Pilko raaka-aineet.
Tee salaatinkastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.
Sekoita salaatin ainekset & kastike ja nauti!

Voit tuoda lisämakua salaattiin lisäämällä päälle esimerkiksi halloumia, fetajuustoa tai siemeniä ja pähkinöitä! Testaa myös kikherne-salaattia, perunasalaattia ja ruokaisaa parsapiirakkaa, joka voi olla lisukkeena lounaallasi.

Jaa oma raikas salaattiannoksesi kanssamme #hyvänolonpolku ja #hyvänolonresepti !